Tää olis niinkun tässä. 15 tunnin päästä starttaa lento kohti Suomea ja mun elämäni unelmassa on ohi.Kaheksan kuukautta on yllättävän lyhyt aika, jopa pelottavan. En mä osaa oikeen sanoa mitään. Ehkä siksikin että musta ei vieläkään tunnu että mä olen lähdössä. Adelen Hometown Glory, jota kuuntelin kotikaipuussa joskus, tuntuukin nyt Luxembourgilta.
Kun lähdin tänne,ei mulla ollut suurempia tuntemuksia. Nyt oon jo muutaman kuukauden itkeskellyt tulevaa ikävää. Tällä viikolla ei oo maistunut ruoka ja oon ollu muutenkin ihan pöllönä kokoajan.
Oon oppinut paljon -olemaan äiti, sisko, ystävä. Laittamaan toisten onnen oman edelle. Miten selviytyä lapsen kanssa 2 päivää hotellihuoneessa mellakoiden takia. Oon oppinut että asioilla on aina valoisa puoli ja IKINÄ ei saa antaa periksi.
Kokosin tähän kuvia, omasta ja muiden kamerasta, tän vuoden kuluusta. Olkaa hyvä.
 |
| Pojat sano heippa |
Ensikosketus kotikaupunkeihin
Ekoja monista ruokahetkistä Lotan kanssa
Ensimmäinen junamatka Kölniin
Eka ilta ulkona Luxissa
 |
| Ekat vierailijat! |
Ateena
Frankfurtin syksy sekä valkkari-ilta
Joulumarkkinat ja Glühwein
Lottis ja Sanppa
Iloisina Banana'sissa.Perusilta.
Kevättä kaupungeissa
 |
| Breezer 1,20€ eikä avaajaa |
Yritin haukata suklaata.
 |
| Hämmentynyt vika ilta FFM |
Niin. Luokaa siinä sitten luottamussuhde lapseen pakolla ja sitten hylätkää se. Ei ole helppoa. Kokeilkaa vaikka.
